Ehkä kaikki lähti siitä talvisesta illasta, jolloin istuin kirjoituspöytäni ääressä ja kirjoitin kirjettä ystävälleni vieraaseen kaupunkiin. Olin kirjeessä lähellä häntä, muistelin kymmenvuotista ystävyyttämme, sanoin asioita, joita en aiemmin ollut sanonut. Taitoin paperin huolellisesti, vahvistin taitoksen etusormellani ja suljin kuoren.

Minulla ei ollut ystäväni uutta osoitetta, ja halusin yllättää, joten etsin kadunnimen itse. Liimasin kirjekuoren kulmaan postimerkin ja kävelin läpi pimeän illan postiin. Lähetin kirjeeni matkaan ja hymyilin.

Muutaman päivän kuluttua tuntematon ihminen selaa postiaan, lajittelee mainoksia ja laskuja. Löytää kirjeeni. Avaa kirjekuoren, lukee nimensä ja ensimmäiset rivit. Vähitellen hän käsittää, ettei kirje olekaan hänelle. Kirjeeni on päätynyt ihmiselle, jolla on sama nimi kuin ystävälläni. He asuvat samassa kaupungissa eivätkä tiedä toisistaan mitään.

Tuntematon ihminen sulkee kirjeen takaisin kuoreen. Ja päättää etsiä kirjeen oikean vastaanottajan. Ja lopulta he tapaavat ystäväni kanssa kaupungilla ja kirje saapuu perille.

Silloin minä istun kotona ja mietin henkilökohtaista kirjettäni, jonka on lukenut joku tuntematon. Ja sitä tuntematonta, joka on saanut väärän kirjeen. Joka kokee olevansa väärä vastaanottaja. Sytytän kynttilän ja istun alas. Otan mustekynän ja kirjepaperia ja alan kirjoittaa hänelle. Tuntemattomalle vastaanottajalle. Tämä kirje on oikea.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s