Kummallisia asioita tapahtuu. Sain muutama viikko sitten viestin tuntemattomalta ihmiseltä, että hän oli ostanut vahingossa lentolipun väärällä nimellä, minun nimelläni. Hänen ystävänsä oli lapsuudessaan kantanut samaa nimeä kuin minä nyt. Minusta se kuulosti samalta kuin joku lähettäisi kirjeen väärään osoitteeseen. Koska vääriä ihmisiä ei ole olemassakaan, istuin muutamien päivien päästä Helsinki-Vantaalla matkalippu kourassa ja muistikirja laukussa. Matkalla tuntemattomaan kaupunkiin.
Kööpenhamina oli minulle hyvä. Päädyin asumaan espanjalaisen taiteilijan boheemiin kotiin. Lattialankut narahtelivat askelteni alla, ikkunan alla avautui kapea katu, kivitalojen helmoissa 17 galleriaa.
Kuljin paikoissa, joista en ollut koskaan kuullutkaan. Kiipesin yhä kapenevia portaita hipaisemaan kirkontornin kultaista kupolia. Tuuli kävi hiuksiini ja minä pelkäsin. Kunnes näin punatiilisten kattojen rajaamilla kaduilla kulkevat ihmiset. He olivat minulle tuntemattomia, he kulkivat omia teitään.
Viivyin kuihtuvassa puutarhassa puhumassa elämästä vanhojen naisten kanssa. He olivat kesyttäneet haikaran. Uppouduin 400 vuotta vanhoihin maalauksiin, jotka olivat yhä minulle totta. Join teetä antikvariaatin yläkerrassa, missä kirjojen tuoksu huumaannutti minut ja katosin hetkeksi muistikirjani sivuille.
Kuninkaallisen kirjaston lukusalin ovi oli raskas, sen takana avautui pehmeä hiljaisuus. Löysin paikkani tuntemattomien keskeltä, avasin muistikirjani. Ehkä lainasin ilmassa leijuvia vieraita ajatuksia, sanat asettuivat paperille toisin kuin koskaan aiemmin. Elin hetkeä ja silti kirjoitin aivan toista maailmaa. Ennen kuin lähdin poimin laukustani kirjepaperia, jätin viestini tyhjään kirjelokeroon. Jonakin päivänä joku löytäisi sen sieltä, lukisi vierasta kieltä. Ehkä tunnistaisi sanojen rytmin, ajattelisi samat ajatukset, ne olisivat hänen omiaan.
Sata kirjettä 
Tämä sanojen soljuminen, tunnelmien ja mielikuvien jakaminen! Vain harva osaa tehdä sen tuolla tavalla. Ei harva, vain sinä. Onneksi!
TykkääTykkää